Eräs mielenkiintoisimmista mormoniteologian kehityksistä on Jumalan olemuksen kehitys. Kuka tahansa aktiivijäsen osaa nykyään kertoa sinulle, että Vanhan testamentin Jehova oli oikeastaan Jeesus, ja että tämän Jehova-Jeesuksen isä on Jumala eli Elohim. Näillä molemmilla oletetuilla olennoilla on ruumis. Kun tämä sama jäsen alkaa lukea kirkon varhaisten johtajien kirjoituksia (esim. Mormonin kirjan ensimmäistä laitosta, ei suom.), hän yleensä yllättyy havaitessaan, ettei tämä aina ole ollutkaan kirkon oppi.
Aina viime vuosisadan vaihteeseen saakka MAP-kirkko opetti, että Jehova oli Isä. Vuosisadan vaihtuessa tuli mukaan uusia tulkintoja, sellaisia kuin esim. James Talmage antoi kirjoissaan Jeesus Kristus ja Uskonkappaleet, ja tuo käsitys alkoi muuttua. Joseph Smith uskoi Jehovan ja Elohimin olevan saman olennon (Isän) ja että Jeesus oli — Jeesus (Poika).
1900-luvun alkupuolelle asti opetettiin, että Jehova oli Isä Jumalan nimi, samoin kuin Elohim. Raamatun tutkijat sanovat, että Elohim on hebreankielinen monikkomuoto sanasta jumala, ja JHVH oli "Minä olen"-olennon lausumaton symboli. Jopa tämä Joseph Smithiä ylistävä MAP-kirkon laulu kertoo:

Praise to the man who communed with Jehovah!
Jesus anointed that Prophet and Seer.

W.W. Phelps, Praise to the Man

Suomeksi suunnilleen:

Ylistys miehelle joka puheli Jehovan kanssa!
Jeesus voiteli tuon profeetan ja näkijän.

Olen löytänyt lauluun erään suomennoksen, josta sana Jehova on tipautettu pois ja käytetty sen sijaan neutraalimpaa Herra-sanaa:

Kunnia miehelle, ken tuntea sai Herran!
Voideltu profeetta hän on Jeesuksen.
Kansat ja kuninkaat viel kiittää häntä kerran
Työstänsä viimeisen armotalouden.
Kunnia profeetan, ken taivaaseen astui!
Petturit, tyrannit nyt turhaan häntä vainoaa.
Joukossa Jumalten hän veljensä muistaa
Vapaana vallasta kuoleman.

Joseph Smith opetti, että nuo kaksi olivat erillisiä yksilöitä. Jeesus ja Jehova olivat kaksi eri persoonaa: Jehova oli hebreankielinen yksikkömuoto Isä Jumalan nimestä, ja Jeesus Kristus meidän oletettu vapahtajamme ja hänen poikansa. Smith opetti:

Herra (Jehova) on puhunut Jesajan (42:1) kautta, sanoen, "Katso, minun palvelijani, jota minä tuen, minun valittuni, johon minun sieluni mielistyi." ilmeisesti viitaten Herraan Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Poikaan, valittuun, tai Isän valittuun. (1 Piet. 1:20) "hänen, joka tosin oli edeltätiedetty jo ennen maailman perustamista, mutta vasta viimeisinä aikoina on ilmoitettu teitä varten, jotka hänen kauttansa uskotte Jumalaan" palvellaksenne häntä maailman vapahduksessa, (Jes. 42:6) kansoille liitoksi, pakanoille valkeudeksi ja hänen kansansa Israelin kirkkaudeksi, (Ap.t. 10:42) hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi, (Ap.t. 13:38) että hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus, (Mark. 16:15, 17), (Apt. 10:42), että hänen kauttansa syntien anteeksiantamus julistettaisiin (Apt. 13:38), kaikille, jotka olisivat kuuliaisia hänen evankeliumilleen." (Mark. 16:16,17)

Joseph Smith
History of the Church, Vol. 4, Ch. 14, p. 256

Jos lakkaatte puhumasta pahaa ja juoruamasta ja jätätte halpamaiset ajatukset ja tunteet, nöyrrytätte itsenne ja harjoitatte kaikkinaisia hyveen ja rakkauden periaatteita, niin Jehovan siunaukset tulevat teidän päällenne, ja te koette vielä hyviä ja loistavia päiviä; rauha on asuva porteissanne ja menestys sijoillanne; nämä suo taivaallinen Isämme Jeesuksen Kristuksen nimessä, olkoon rukouksenne liitossa.

Joseph Smith & Hyrum Smith
History of the Church, Vol. 4, Ch. 12, p. 226

...luottaen Jehovan käsivarteen, Eloheimin, joka istuu valtaistuimellaan taivaassa...

Joseph Smith
History of the Church, Vol. 5, Ch. 5

Mutta suojelkoon ja puolustakoon minua kaikkivaltias Jehova heidän voimaltaan, ja pidentäköön päiviäni rauhassa, että voisin opastaa Hänen kansaansa vanhurskaudessa, kunnes pääni on vanhan iän valkaisema. Aamen.

Joseph Smith
History of the Church, Vol. 5, Ch. 9

Brigham Young opetti myös tätä oppia:

Emme voi mennä sisälle temppeliin kun se on rakennettu ja suorittaa noita menoja jotka johtavat hengellisiin siunauksiin, suorittamatta ajallista työtä. Ajalliset menot täytyy suorittaa Ylimmäisen olennon hengellisten siunausten varmistamiseksi, niiden jotka hänellä on uskollisten lastensa varalle. Jokainen työ on ensin ajallinen työ. Apostoli sanoo, usko tulee kuulemisesta. Mitä pitäisi kuulla, että syntyisi usko? Sanan julistaminen. Siihen meillä täytyy olla julistaja; eikä hän ole näkymätön henki, vaan ajallinen, tavallinen mies niin kuin me itse, ja samojen elämän määräysten ja sääntöjen alainen. Evankeliumin julistaminen on ajallista työtä, ja Herraan Jeesukseen Kristukseen uskominen on ajallisen työn tulosta. Kastetuksi tuleminen on ajallista työtä, sekä kastettavalle että sille, joka kasteen suorittaa. Olen elävä todiste tämän väitteen totuudesta, sillä olen saattanut jalkani kipeiksi monet kerrat ja uuvuttanut itseni matkustamalla ja julistamalla sanaa, jotta ihmiset evankeliumia kuulemalla saisivat uskon. Siunaukset, joita me niin hartaasti toivomme, tulevat meille niihin vaadittavan kosketeltavan työn tuloksena, mikä työ valmistaa kaiken tarpeellisen Jehovan lapsilleen valmistamille näkymättömille siunauksille.

Brigham Young, Journal of Discourses 9:240.

Veli Joseph Smithin luonteen kirkkauden ylivoimaisuus oli siinä, että hän pystyi laskemaan taivaalliset asiat maallisen ymmärryksen tasolle. Kun hän saarnasi kansalle -- paljasti Jumalan asioita, Jumalan tahdon, pelastussuunnitelman, Jehovan tarkoitukset, suhteen, jossa me olemme häneen ja kaikkiin taivaallisiin olentoihin, hän laski opetuksensa jokamiehen kyvyn tasolle, miehen, naisen ja lapsen, tehden ne yhtä selviksi kuin tarkoin osoitetun polun. Tämän olisi pitänyt vakuuttaa jokaisen, joka koskaan kuuli hänestä, hänen jumalallisesta valtuudestaan ja voimastaan, sillä kukaan ei pystynyt opettamaan niin kuin hän, eikä kukaan paljastamaan Jumalan asioita muutoin kuin Jeesuksen Kristuksen ilmoituksen kautta.

Brigham Young, Journal of Discourses 8:206.

John Taylor opetti myös, että Jeesus Kristus ja Jehova ovat erillisiä olentoja:

Mutta mikä on kaiken tämän kärsimyksen ja verenvuodatuksen ja uhrin tarkoitus? Meille kerrotaan, että ilman verenvuodatusta ei ole syntien anteeksisaamista. Tätä me emme voi ymmärtää. Jeesuksen täytyi ottaa pois synti uhraamalla itsensä, vanhurskas syntisen edestä, mutta ennen tätä suurenmoista uhria piti näiden eläinten vuodattaa vertaan symbolina, kunnes suuri esimerkki uhraisi itsensä loppujen lopuksi. Ja koska hän itsessään kantoi kaikkien synnit ja pelasti heidät uhraamalla itsensä, niin hänen päälleen tulivat myös aikojen ja sukupolvien paino ja tuska, kuvaamaton tuska, joka johtui tästä suuresta uhraamalla pelastamisesta, jonka kautta hän kantoi maailman synnit ja kärsi omassa persoonassaan ihmisen rikkoman Jumalan ikuisen lain seuraukset. Tästä johtui hänen syvä murheensa, hänen kuvaamaton tuskansa, hänen ylitsepääsemätön kidutuksensa, mitkä kaikki hän koki alistuessaan Jehovan ikuiselle päämäärälle ja heltymättömän lain vaatimuksille.

John Taylor, The Gospel Kingdom, p. 116

Ei Joseph Smith eikä Hyrum Smith, ei Sidney Rigdon, Brigham Young, enkä minä itse, tai kukaan nykyisin kirkkoa johtava, ole ollut missään tekemisissä näiden asioiden alullepanon kanssa. Tämän työn on Kaikkivaltias pannut alkuun; hän on sitä vienyt eteenpäin ja kannattanut voimallaan, ja mikäli se koskaan täyttyy, johtuu se Herran Jehovan voimasta ja ohjauksesta ja uuden liiton välittäjän, Jeesuksen, kantavasta voimasta, Jeesuksen, ja sitten maan päällä olevan pappeuden välityksellä. Nämä asiat lähtivät alkuun taivaassa, Jumalten neuvonpidossa; ja pappeuden järjestyksen ja siihen liittyvän voiman, ja kaiken siihen liittyvän on taivaasta annettu tulla etupäässä Joseph Smithin ja hänen tässä suurenmoisessa työssä toimineiden läheisten apulaistensa avulla.

John Taylor, Journal of Discourses, 24:227, 1884.

Mene! Vie evankeliumi kaikille,
Anna riemukkaan uutisen kiiriä ympäriinsä;
Anna kaikkien kansojen kuulla viestisi,
niin juutalainen kuin pakana tervehtivät ääntä;
Anna evankelimin
kaikua maailman ympäri.
Kantaen taivaallisen hyveen siementä
levitä se yli koko maan;
Mene! Jehova on tukeva sinua,
kokoa kaikki arvokkaat lyhteet,
Ja sitten, Jeesuksen kanssa,
hallitse maata kirkkaudessa.

John Taylor, The Gospel Kingdom, p. 388

Silti tämä oppi on nykyään muuttunut. Miten tuollainen perustava oppi voi muuttua? Joseph Fielding Smithin presidenttikauden aikana oli johtavien veljien keskuudessa yhä kiistaa opista, jonka pitäisi olla keskeinen tälle uskonsuunnalle:

Kysymys: Vastaatteko ystävällisesti seuraavaan kysymykseen? Kuka se on, joka puhuu Eenokille, Nooalle, Aabrahamille ja Moosekselle sekä Vanhan Testamentin profeetoille? Onko se Iankaikkinen Isämme vai Jeesus, joka tunnettiin Jehovana?
Vastaus: Olemme keskustelleet tästä kysymyksestä useaan kertaan, mutta näyttää siltä, että olemme toivottomasti eri mieltä. Jotkut jäsenistämme ovat sitä mieltä, että se oli Jeesus, joka edusti Isää, muut taas sitä mieltä, että se oli Isä itse.

Joseph Fielding Smith
Vastauksia evankeliumin kysymyksiin, Osa. 1, s. 13

Spencer W. Kimballin oli vaikea hyväksyä tätä oppia:

Olin yllättynyt ja kenties hiukan järkyttynyt kun sain oppia, että Aabrahamin Uurista Palestiinaan ja Egyptiin ja taas takaisin Palestiinaan johtanut olikin Poika, Jehova, tai hänen sanansaattajansa. En ymmärtänyt, että juuri Jeesus Kristus eli Jehova innoitti pitkää profeettojen ketjua heidän johtaessaan Israelin kansaa läpi noiden vuosisatojen.

The Teachings of Spencer W. Kimball, p. 8

Näyttää oudolta, kun kirkko, joka väittää saavansa suoraa ilmoitusta ja että sen perustaja puhui sekä Jumalan että Jeesuksen kanssa kasvoista kasvoihin, silti on niin hämmennyksissään noinkin keskeisestä opista.
Tämä ei sitä paitsi ole ainoa oppi, joka nykyään on jähmettynyt sijoilleen huojuvasta alkuperästään huolimatta. Melkisedekin pappeus on myös kehittynyt vuosien saatossa. Joseph Smithin oma versio Isä Jumalan ja Jeesuksen käynneistä hänen luonaan kehittyivät hurjaa vauhtia jo hänen elinaikanaan. Ensimmäiset versiot eivät edes maininneet sitä oletettua tosiasiaa, että kävijöiden henkilömäärä oli kaksi.
Idea Jumalan ruumiista esiintyi vasta vuotta ennen Joseph Smithin kuolemaa. Vaikka se kuuluu keskeisiin mormonioppeihin nykyään, se ei luultavasti edes olisi mukana mormonien pyhissä kirjoituksissa, ellei Willard Richards olisi sattunut panemaan sitä paperille 2. huhtikuuta 1843. Se päätyi sittemmin osaksi Opin ja Liittojen kirjaa, luku 130. Joseph Smith sanoi ilmeisesti nuo sanat, tai jotain sinnepäin, vastauksena vanhin Orson Hyden puheeseen, jossa Hyde väitti, että Jumala oli soturi, joka asui sydämissämme.

Eräs kirkon yliopiston BYU:n artikkeli