Perustietoa



Mitä lähetyssaarnaajat eivät kerro sinulle


OpetustilanneUsein mormonien ja varsinkin lähetyssaarnaajien suusta saa kuulla fraasin "Tiedän, että Mormonin kirja on totta / tiedän, että Jumala elää / tiedän, että Jeesus Kristus on Vapahtaja / tiedän, että Taivaallisen Isän suunnitelma..." tai muuta vastaavaa. Siihen väliin voisi aina vetää tavallisen kristityn, joka "tietää", että mormonikirkko on väärä ja etteivät mormonit edes ole kristittyjä. Molemmat "tietäjät" eivät voi samanaikaisesti olla oikeassa. Mikään tunne, oli se sitten miten hyvä tahansa, ei voi määritellä totuutta missään asiassa.
MAP-kirkon lähetyssaarnaajien tehtävänä on saada mahdollisimman moni suostutelluksi kasteelle ja kirkon jäseneksi, ei auttaa sinua hankkimaan itsellesi koko totuutta kirkosta. Monet heistä ovat varmasti täysin vilpittömiä käännytysyrityksissään, mutta heidän vilpittömyytensähän ei sinänsä tee mormonismista totta.
Lahkojen yleensä ja erityisesti mormonilähetyssaarnaajien käännytystekniikoista kannattaa lukea viimeistään silloin, kun on suostunut lähetyssaarnaajien opetettavaksi.
Tällä sivulla on tiivistelmä tärkeistä seikoista mormonikirkossa ja sen historiassa. Näitä eivät lähetyssaarnaajat todennäköisesti selvitä sinulle. En väitä, että he tahallisesti johtaisivat sinua harhaan — useimmat niistä nuorista mormoneista, jotka suorittavat lähetystyötä, eivät ole kovinkaan hyvin perillä kirkon historiasta tai sen nykyaikaisista kriittisistä tutkimuksista. Lähetyssaarnaajat eivät sitä paitsi saa lukea muuta kuin kirkon omaa materiaalia, eivät edes sanomalehtiä. He eivät saa katsella TV:tä tai surffailla Internetissä.
Heitä on harjoitettu antamaan tutkijoille "maitoa ennen lihaa", toisin sanoen lykkäämään tuonnemmaksi kaiken sen materiaalin, joka voi aiheuttaa epäröintiä tutkijassa — vaikka se olisi totta. Kuulijalle saatetaan sanoa, että johonkin tiettyyn asiaan saa vastauksen sitten myöhemmin, ja että kaikki kyllä selviää. Toinen vastaus voi olla, ettei "pikkuseikkoihin" tai yksityiskohtiin pidä kiinnittää huomiota.
Juuri tämän vuoksi kirkon jäsenten omilla sivuillakin korostetaan kovasti Jeesusta, ja Raamatun jakeisiin viitataan tämän tästä — se on ihmisille jo ennestään tuttua, ja saa aikaan sellaisen vaikutelman, ettei mormonikirkossa mitään eriskummallista olekaan. Yhteiseltä tutulta pohjalta on helpompi ystävystyä ja tutustua. Sinun olisi kuitenkin oltava tietoinen näistä vähemmän mairittelevista ja epäselvistä asioistakin ennen kuin päätät lähteä mukaan.
Lähetyssaarnaajat antavat sinulle mieluusti Mormonin kirjan luettavaksi. Pyydä myös kappale Opin ja liittojen kirjaa, joka sisältää myös Kallisarvoisen helmen. Nämä ovat kirkon oppia, ja sinulla on oltava oikeus lukea ne ennen kuin suostut kasteelle. Ne voivat auttaa sinua tekemään kysymyksiä, joihin annetut vastaukset vaikuttavat päätökseesi.
Jokaista seuraavista tosiseikoista tukee perusteellinen historiallinen tutkimus. Tämä lista ei myöskään ole tyhjentävä! Plussan Plussa linkkeihin painaminen vie sinut lisätietoihin.



Ensimmäinen näky

Kirkon versio

Mitä lähetyssaarnaajat eivät mielellään kerro

Mormonismi syntyi, kun Joseph Smith, eräs nuori mies läntisessä New Yorkin osavaltiossa, johtui paikallisen kristillisen herätyksen kannustamana v. 1820 rukoilemaan Jumalalta tietoa siitä, mikä kirkko oli tosi. Vastauksena hänen rukoukseensa Isä ja Poika, kaksi erillistä jumalolentoa, näyttäytyivät hänelle ja kertoivat ettei hänen pidä liittyä mihinkään kirkkoon koska kaikki tuon ajan kirkot olivat vääriä, ja että hänen, Joseph Smithin, piti perustaa tosi kirkko. Tätä tapausta kutsutaan "Ensimmäiseksi näyksi."

Tarina "Ensimmäisestä näystä", sellaisena kuin se sinulle esitetään, oli tuntematon vuoteen 1838 asti — 18 vuotta väitetyn tapauksen ja melkein kymmenen vuotta Smithin lähetystyöhön ryhtymisen jälkeen.
Vanhin löydetty versio näystä on Smithin omaa käsialaa, n. vuodelta 1832 (sekin vähintään 11 vuotta jälkikäteen), ja siinä sanotaan, että vain yksi persoona, Jeesus Kristus, ilmestyi hänelle. Siinä ei myöskään mainita mistään herätysliikkeestä.
Kertomus on ristiriidassa Smithin myöhemmän selostuksen kanssa siitä, oliko hän päättänyt mikä kirkko oli tosi.
Kolmas versio tästä tapahtumasta on muistiinpano Smithin päiväkirjassa, 15 vuotta oletetun näyn saamisesta. Tässä versiossa Smith näki kaksi "persoonaa" monien "enkelten" saattamana (tarkemmin erittelemättä oliko kysymyksessä Isä Jumala, Poika, molemmat vai kuka). Enkeleitä ei mainita kirkon nykyisessä virallisessa versiossa, joka sinulle esitetään.
Mikä versio on totuudenmukainen, vai onko mikään niistä? Miksi tämä tapahtuma, joka kirkon mukaan nyt on niin tärkeä, oli täysin tuntematon niin kauan? Plussa linkkeihin


Herätysliike ja aika ennen käännöstyötä

Kirkon versio

Mitä lähetyssaarnaajat eivät mielellään kerro

Joseph Smith puhui herätysliikkeestä lähitienoilla eikä välttämättä omalla asuinpaikkakunnallaan.

Tarkka uskonnonhistoriallinen tutkimus Smithin v. 1820 asuinpaikkakunnasta osoittaa, ettei siellä ollut mitään uskonnollista herätystä siihen aikaan. Herätysliikkeitä oli 1817 ja 1824, mutta ei v. 1820. Plussa linkkeihin
V. 1828, kahdeksan vuotta sen jälkeen kun Smithin mukaan Jumala itse kielsi häntä liittymään mihinkään kirkkoon, Smith anoi jäsenyyttä paikalliseen metodistiryhmään. Muita hänen perheensä jäseniä oli liittynyt presbyteerikirkkoon. Plussa linkkeihin

Smith oli Jumalaan uskova, nöyrä ja ahkera poika, joka pyrki auttamaan kotitilallaan minkä jaksoi. Hän sai vai vähän koulutusta. Perhe oli köyhää mutta rehellistä väkeä.
Smith tapasi enkeli Moronin kerran vuodessa sai tältä opetusta, mutta teki nuoruuttaan joitakin typeryyksiä.

Smithin aikalaiset kuvailevat häntä yhdenmukaisesti jonkinlaisena huiputtajana, jonka päätoimeentulo oli paikallisten farmarien auttaminen haudattujen aarteiden löytämisessä käyttäen apuna taikuutta ja "näkykiviä". Smithin vanhemmatkin olivat perehtyneitä kansantaikuuteen ja omistivat erilaisia taikavoimaisia esineitä (amuletteja). Smith joutui jopa tuomarin kuulusteluun v. 1826 syytettynä aarteenetsinnästä. Plussa linkkeihin


Mormonin kirja

Kirkon versio

Mitä lähetyssaarnaajat eivät mielellään kerro

Vuonna 1823 Joseph sai toisen taivaallisen vierailun, jossa enkeli nimeltä Moroni kertoi hänelle muinaisten heprealaisten Amerikassa kirjoittamasta pyhästä historiikista, joka oli kaiverrettu egyptiläisellä murteella kultalevyihin ja haudattu läheiseen kukkulaan. Josephille kerrottiin että se oli Amerikan muinaisten kansojen historiikki, ja että Joseph olisi välineenä tämän asiakirjan tuomisessa maailman tietoisuuteen. Ainoat henkilöt, jotka väittivät todella nähneensä kultalevyt, olivat Smithin läheisiä ystäviä (joista monet sukua keskenään). Heidän todistuksensa on painettu jokaisen Mormonin kirjan kappaleen alkulehdille. Kukaan puoleeton henkilö ei koskaan saanut tilaisuutta tutkia niitä. Enkeli haki ne takaisin jonakin kirjaamattomana hetkenä. Useimmat todistajista hylkäsivät myöhemmin Smithin ja jättivät hänen liikkeensä. Smith nimitteli heitä silloin valehtelijoiksi. Plussa linkkeihin
Joseph sai nämä levyt käsiinsä enkeliltä v. 1827, ja käänsi ne englanniksi Jumalan hengen ja levyjä seuranneiden pyhien välineiden "uurimin ja tummimin" avulla. Käännös julkaistiin v. 1830 nimellä Mormonin kirja. Smith ei tuottanut suurinta osaa "käännöksestä" lukemalla levyjä uurimin ja tummimin (jonkinlaiset pyhät silmälasit) välityksellä, vaan kurkistamalla samaan "näkykiveen", jota hän oli käyttänyt aarteenmetsästyksessä. Hän tapasi laittaa kiven kumollaan olevaan hattuunsa ja sitten peittää aukko kasvoillaan. Suuren osan siitä ajasta kun hän saneli, levyt (jos niitä nyt olikaan) eivät edes olleet paikalla vaan jossakin piilossa. Plussa linkkeihin
Mormonin kirja on läntisen pallonpuoliskon asukkaiden uskonnollinen ja maallinen tarina noin v:sta 2200 eKr. v:een 421 jKr. Se kertoo lukijalle, että Amerikan intiaanit ovat kaikki polveutuneet kolmesta siirtolaisryhmästä, jotka Jumala johdatti Amerikkaan heidän alkuperäisiltä kotipaikoiltaan Lädi-Idässä. Yksi ryhmä tuli Baabelin tornin luota ja kaksi muuta ryhmää Jerusalemista juuri ennen Babylonian orjuutta, n. 600 eKr. Heitä johti profeetta joka tunsi Jeesuksen Kristuksen evankeliumin, mikä näin säilyi heidän arkistossaan, Mormonin kirjassa. Monet näistä siirtolaisista olivat kristittyjä, jopa ennen kuin Jeesus syntyi Palestiinassa, mutta monet eivät uskoneet. Uskovaiset ja pakanat kävivät keskenään monta sotaa, joista viimeisestä jäi eloon vain suvustaan huonontuneita pakanoita, jotka ovat Amerikan intiaanien esi-isiä. Kaikkein tärkein tapahtuma tämän pitkän historiikin kuluessa on Jeesuksen vierailu Amerikassa ristiinnaulitsemisensa jälkeen, jolloin hän saarnasi asukkaille.

Mormonin kirjassa yksityiskohtaisesti kuvailtu tarina ja sivilisaatio eivät vastaa mitään missään päin kumpaakaan Amerikkaa tehtyjä arkeologisia löytöjä.
Mormonin kirja kuvailee tuhansia vuosia kestänyttä sivilisaatiota, jolle olivat tuttuja hevoset, elefantit, karja, lampaat, vehnä, kaura, teräs, pyörillä kulkevat ajokalut, laivanrakennus, purjeet, kolikot, ja muita Vanhan Maailman kulttuurin aineksia. Mutta yhtään jälkeä näistä hyvin tavallisiksi väitetyistä asioista ei ole koskaan löydetty sen aikakauden Amerikoista.

Kysyttäessä todisteita mormonit väittävät yleensä ensin, että todisteita ei ole ehditty kaivaa esille tai että ei-mormonit eivät ymmärrä liittää arkeologisia löytöjä Mormonin kirjaan. Kun heille osoitetaan, että kumpikaan väite ei pidä paikkaansa, he tavallisesti muuttavat taktiikkaa ja väittävät, ettei Mormonin kirjaa voi eikä saakaan yrittää todistaa vaan siihen pitää vain uskoa. Mormonin kirja ei mainitse mitään piirteitä niistä sivilisaatioista, joita siellä todella oli olemassa tuona aikana. MAP-kirkko on vuosikausia käyttänyt miljoonia dollareita yrittäessään todistaa arkeologisen tutkimuksen avulla, että Mormonin kirja on täsmällinen historiallinen asiakirja, mutta ei ole onnistunut tuomaan esille pienintäkään esikolumbiaanista arkeologista todistetta, joka tukisi Mormonin kirjan tarinaa.

Mormonin kirja esittää kuvan suhteellisen yhdenmukaisesta kansasta, jolla on yksi kieli ja joka kommunikoi toisistaan kaukana olevien Amerikan osien kanssa.
Nämä kansat olivat Vanhasta maailmasta tulleiden heprealaisten jälkeläisiä.

Esikolumbiaaninen Amerikkojen historia näyttää päinvastaista: toisistaan suuresti eroavia rotutyyppejä (lähes kokonaan itäaasialaisia — ehdottomasti ei semiittejä), ja monia eri kieliä, jotka eivät ole sukua keskenään ja joilla ei ole yhtään mitään yhteistä heprean tai egyptin kanssa. Plussa linkkeihin (Esikolumbiaaninen = Amerikka ennen Kristoffer Kolumbuksen löytöretkiä.)

Mormonin kirjan kansat olivat kuulemma hurskaita juutalaisia, jotka pitivät Mooseksen lain.

Kirjassa ei ilmene paljon mitään jälkiä siitä, että ihmiset olisivat ottaneet Mooseksen lain huomioon tai edes tunteneet sen hyvin. Plussa linkkeihin
Joseph Smith vakuutti, että Jumala oli julistanut valmiin käännöksen sellaisena kuin se julkaistiin v. 1830 "korrektiksi".

Myöhempiin painoksiin on tehty useita muutoksia. Paitsi tuhansia muutoksia v. 1830 painoksesta huonon kieliopin ja kömpelön sanankäytön korjaamiseksi, muutamia muita ja tärkeämpiä on tehty kuvastamaan kirkon keskeisissä opeissa tehtyjä myöhempiä muutoksia.
Esimerkiksi eräs varhainen sanojen vaihto muunsi v. 1830 painoksen kolminaisuusopin hyväksymisen sallien Smithin näin esittää myöhemmän oppinsa monijumalaisuudesta. Eräs hiljattainen muutos englanninkielisessä kirjassa (1981) korvasi sanan "valkoinen" sanalla "puhdas", ilmeisesti kuvastaen muutosta kirkon asenteessa mustaa rotua tai tummaihoisia painavaa "kirousta" kohtaan. Plussa linkkeihin

Joseph Smith sanoi että Mormonin kirja sisälsi "evankeliumin täyteyden".

Tästä huolimatta monia sen oppia koskevia opetuksia ei ole otettu huomioon tai sitten ne ovat ristiriidassa nykyisen MAP-kirkon kanssa, ja monia niistä opeista, joita pidetään perustavina nykyään, ei edes mainita siinä. Esimerkkejä näistä ovat

  • Jumalan luonne
  • Neitsyestä syntyminen
  • pyhä kolminaisuus
  • moniavioisuus
  • helvetti
  • pappeus sellaisena kuin kirkko sitä nykyään harjoittaa
  • salaiset järjestöt
  • taivaan ja pelastuksen luonne
  • temppelit
  • sijaistoimitukset kuolleiden puolesta. Plussa linkkeihin
Joseph Smith oli yksinkertainen maalaispoika, jolla ei ollut mitään lähteitä mistä hän olisi voinut kopioida ideoita omiin juttuihinsa.

Monet niistä perustavista historiallisista käsityksistä, jotka löytyvät Mormonin kirjasta, olivat ilmestyneet painettuina jo v. 1825, vain kaksi vuotta ennen kuin Smith alkoi valmistaa Mormonin kirjaa. Teoksen nimi oli Heprealaisteoria (View of the Hebrews), sen tekijä Ethan Smith (ei sukua) ja se julkaistiin vain muutaman mailin päässä paikasta, jossa Joseph Smith asui. Tämän hämärän kirjan tarkka tutkimus sai erään MAP-kirkon virkamiehen (historioitsija B.H. Roberts, 1857-1933) tunnustamaan todisteiden viittaavan siihen, ettei Mormonin kirja ollutkaan mikään muinainen aikakirja vaan pikemminkin Joseph Smithin itsensä kokoonhaalima tarina, joka pohjautui hänen tuosta aiemmasta kirjasta ja aikansa aatteista löytämiinsä ideoihin. Intiaanien alkuperä oli muutoinkin pysyvänä keskustelun ja ihmettelyn aiheena noihin aikoihin. Plussa linkkeihin
Joseph Smith nuor. ei ollut lukutaidoton hölmö. Smithillä oli käytettävissään sanomalehtiä ja kirjasto; kirjoja — esim. Laurencen Book of Enoch ja okkulttista kirjallisuutta — tuotettiin runsaasti hänen asuinympäristöönsä. Lisäksi hänellä oli virikkeenantajiensa joukossa sellaiset kyvyt kuin Oliver Cowdery, joka oli toiminut kirjanpainajana ja opettajana, sekä Sidney Rigdon, joka oli ollut campbelliittisaarnaaja. Smithin ei siis yksinään toki tarvinnutkaan panna kokoon mormonismin oppeja. On epäselvää, milloin Smith oikeastaan tapasi mainitut herrat ensi kerran. Smith näyttää myös jossakin vaiheessa tutustuneen esim. ruotsalaisen näkyjennäkijän, teosofi Emanuel Swedenborgin (1688—1772) tuotantoon. Swedenborgilaiset perustivat seurakuntia mm. Yhdysvaltoihin v:sta 1787. Toisina mahd. lähteinä mainittakoon Smithin itsensä omistama kirjasto, johon sisältyi esim. Thomas Dickin Philosophy of a Future State vuodelta 1829.


Kuka johtaa kirkkoa?

Kirkon versio
Mitä lähetyssaarnaajat
eivät mielellään kerro

Nykyinen MAP-kirkko on ainoa tosi kirkko, jonka Jumala on palauttanut Joseph Smithin kautta. Muut kirkot, jotka juontavat alkunsa varhaisesta kristillisestä kirkosta, ovat luopumuksessa, koska niiden johtajat ovat vääristelleet pyhiä kirjoituksia, muuttaneet alkukirkon säädöksiä ja usein elivät turmeltunutta elämää näin menettäen valtuutensa.
Jumala johtaa MAP-kirkkoa Jeesuksen ja kirkon presidentin välityksellä. Nykyinen kirkon presidentti on "profeetta, näkijä ja ilmoituksensaaja" aivan niin kuin Joseph Smith oli, ja ohjaa kirkon jäseniä Jumalalta tulevien ilmestysten ja ohjauksen kautta.
Kirkon johtajat eivät voi johtaa kirkkoa harhaan; jos he tekisivät jotain sellaista, niin Jumala pyyhkäisisi heidät pois ja asettaisi jonkun muun tilalle.
Hyväksymällä kasteen MAP-kirkossa otat ensimmäisen tarpeellisen askeleen kohti pelastustasi ja viimein sisäänpääsyäsi taivaan valtakuntaan ("Selestinen valtakunta").

 

Huolimatta mormonien väitteistä ovat toisiaan seuraavat "profeetat" toistuvasti joko johtaneet kirkon surkeasti epäonnistuneisiin hankkeisiin, tai eivät ole nähneet lähestyviä onnettomuuksia. Muutamia esimerkkejä ovat Kirtlandin Pankki, säädös yhteisestä omaisuudesta, Siionin Missouriin kokoaminen, Siionin leiri, moniavioisuus, oma kirjoitusjärjestelmä. Plussa linkkeihin
Nykyinen presidentti Gordon B. Hinckley on suoraan sanonut syyskuun 11. päivän 2001 tapahtumien yhteydessä, ettei hän tunne tulevaisuutta.
Esimerkki: käsikirjoitusten kaupustelija Mark Hofmannin onnistunut kirkon huijaus 1980-luvulla. Hän onnistui myymään kirkolle tuhansien dollarien arvosta väärentämiään käsikirjoituksia. Kirkko otti ne vastaan aitoina historiallisina dokumentteina. Kirkon johtajille ei Jumala kertonut totuutta ilmoituksen kautta, vaan ulkopuoliset asiantuntijat, jotka eivät olleet mormoneja, ja poliisi, sen jälkeen kun Hofmann oli pidätetty kahdesta murhasta, jotka hän oli tehnyt peittääkseen rikoksensa. Tämä skandaali selostettiin tiedotusvälineissä yli koko USA:n. Plussa linkkeihin
Mormonit huomauttavat mielellään, etteivät he toki odotakaan profeettojensa olevan erehtymättömiä, mutta näiden miesten toimien tuloksia tarkastellessa huomaa helposti, ettei heillä ole minkäänlaisia profeetallisia kykyjä sen paremmin kuin kenelläkään muullakaan. Kuitenkin kirkon jäsenten oletetaan seuraavan ja "tukevan" heitä kaikessa. Lisätietoa


Temppelitoimitukset

Kirkon versio

Mitä lähetyssaarnaajat eivät mielellään kerro

Smith selitti, että vapaamuurarit olivat vääristelleet muinaisen Jumalalta saadun rituaalin muuttamalla sitä ja poistamalla siitä osia, ja että hän palautti sen "puhtaaseen" ja "alkuperäiseen" (ja täydelliseen) muotoonsa, Jumalan ilmoituksen mukaan.
Toimitukset ovat aivan välttämättömät sekä eläville että kuolleille.

Toukokuussa 1842, vain kaksi kuukautta sen jälkeen kun Smith oli otettu vapaamuurareihin, hän saattoi käytäntöön salaisen temppelirituaalin ("endowmentin"). Mormonien temppelirituaali muistuttaa läheisesti sen ajan vapaamuurarien rituaalia.
Kuluneiden vuosien aikana MAP-kirkko on tehnyt monia perustavanlaatuisia muutoksia tähän "puhtaaseen ja alkuperäiseen" Smithin "palauttamaan" rituaaliin, enimmäkseen poistamalla siitä suuria osia.
Saksalaisperäinen Efrata-kommuuni harjoitti sijaiskasteita kuolleiden puolesta Susquehannan pohjoispuolella Pennsylvaniassa jo kauan ennen kuin Joseph Smith saattoi tavan käytäntöön mormonismin yhteydessä. Efratalaiset uskoivat myös, että 'Melkisedekin pappeus' oli 'palautettu' vuonna 1740, ja he pyhittivät pappinsa ja vihkivät heidät 'muinaiseen Melkisedekin veljeskuntaan'. Muitakin esimerkkejä vastaavista oppikunnista löytyy. Plussa linkkeihin


Oppien pysymättömyys

Kirkon versio

Mitä lähetyssaarnaajat eivät mielellään kerro

Meillä on elävä profeetta, joka antaa meille uutta ohjausta ja tietoa aika ajoin tarpeen mukaan. Monia niistä opeista, joita MAP-kirkko aiemmin on opettanut ja pitänyt perustavanlaatuisina, välttämättöminä ja "ikuisina", on sittemmin hylätty. Asian ydin ei ole se, tunnemmeko kirkon olleen oikeassa vai väärässä hylätessään nämä opit; tärkeätä on se, että kirkko, joka sanoo olevansa Jumalan kirkko, on yhtä "iankaikkista" mieltä eräänä aikana, ja taas päinvastaista toisena aikana — koko ajan väittäen, että se on Jumalan sanaa. Eräitä esimerkkejä ovat:
  • Oppi siitä että Aadam on Jumala Plussa linkkeihin
  • "Yhdistynyt veljeskunta" — kaikki kirkon jäsenien omaisuus on yhteistä omaisuutta, jonka käytöstä kirkko päättää;
  • moniavioisuus — miehellä täytyy olla monta vaimoa päästäkseen korkeimpaan taivaaseen, korotukseen Plussa linkkeihin
  • Kainin kirous — mustalla rodulla ei ole oikeutta Jumalan pappeuteen koska se on kirottu; tätä oppia ei hylätty ennen kuin v. 1978 Plussa linkkeihin
  • verisovitus — jonkun, mieluiten kirkon valtuuttaman henkilön, on vuodatettava synnintekijän verta, silloin kun kyseessä ovat tietyt synnit kuten kirkosta luopuminen, aviorikos, murha tai eri rotujen välinen avioliitto. Plussa linkkeihin

Kulloinkin istuva profeetta julisti kaikki nämä ylläolevat opit Jumalan sanaksi, "ikuiseksi", "iankaikkiseksi", johtamaan kirkkoa "aina". Nykyinen kirkko on hylännyt ne kaikki.


Joseph Smith — kääntämisen ja ennustamisen lahjat, kuolema

Kirkon versio

Mitä lähetyssaarnaajat eivät mielellään kerro

Näky Jumalalta ohjasi Joseph Smithiä "palauttamaan" tosi kirkon, mikä tapahtui v. 1830. Useita kertoja hänelle ilmestyi taivaallisia sanansaattajia, jotka vihkivät hänet tosi pappeuteen. Hän sai jatkuvasti Jumalan ilmestyksiä  jotka johdattivat kirkkoa ja antoivat lisää tietoa evankeliumista. Monet näistä ilmestyksistä on julkaistu teoksessa Opin ja Liittojen kirja. Joseph Smith väitti olevansa "kääntäjä" Jumalan voiman avulla. Paitsi Mormonin kirjaa, hän teki useita muita "käännöksiä":

Aabrahamin kirja (1838)
egyptiläisistä papyruskääröistä, jotka hän sai käsiinsä v. 1835. Hän selitti, että Raamatun Aabraham oli "omin käsin" kirjoittanut ne. MAP-kirkko hyväksyy nykyään Smithin käännöksen pyhäksi kirjoitukseksi osana sen "Kallisarvoista helmeä". Smith esitti myös kokonaisen "egyptiläisen kieliopin" perustaen sen käännökseensä. Modernit muinaisen Egyptin tuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että kääröt ovat tavanomaisia egyptiläisiä hautakirjoituksia, täysin pakanallisia luonteeltaan. Niillä ei ole mitään tekemistä Aabrahamin kanssa ollen kotoisin 2000 vuotta myöhemmältä kaudelta kuin Aabraham. Egyptologit sanovat "kieliopin" osoittavan, ettei Smithillä ollut mitään käsitystä egyptiläisestä kielestä. Se on pelkkää mielikuvitusta: hän tekaisi sen. Plussa linkkeihin

Kuningas Jaakon Raamatun "innoitettu tarkistus"
Jumala käski Smithiä kääntämään Raamatun uudelleen, koska olemassaolevat sisälsivät virheitä. Käännös valmistui 1833, mutta kirkko käyttää yhä kuningas Jaakon versiota. Plussa linkkeihin

"Kinderhookin levyt"
kahdeksan metallilevyn ryhmä, joissa oli outoja kaiverrettuja merkkejä. Ne löydettiin maasta v. 1843 lähellä Kinderhookia Illinoisissa. Smith tutki ne ja aloitti merkkien "käännöksen". Hän ei koskaan päässyt loppuun, mutta tunnisti ne muinaiseksi asiakirjaksi, ja käänsi tarpeeksi tunnistaakseen tekijän faaraon jälkeläiseksi. Paikalliset farmarit tunnustivat myöhemmin, että he olivat huijaustarkoituksessa takoneet, kaivertaneet ja haudanneet levyt itse. He olivat kopioineet merkit kiinalaisesta teelaatikosta. Plussa linkkeihin

Joseph Smith väitti olevansa "profeetta". Useasti hän ennusti tulevia tapahtumia "Jumalan voimalla". Monet näistä ennustuksista on kirjattu MAP-kirkon pyhään kirjoitukseen Opin ja Liittojen kirjaan.
Melkeinpä mikään niistä ei ole toteutunut, monet eivät enää voikaan, koska mainitut teot eivät koskaan tulleet tehdyiksi ja tekojen tekijöiksi mainitut ovat nyt kuolleet.
Monissa ennustuksissa oli päiväys niiden täyttymiselle, ja nyt nuo päivämäärät ovat kaukana menneisyydessä ilman että ennustukset koskaan olisivat toteutuneet. Plussa linkkeihin
"Jumalan antamia ilmoituksia" muuteltiin raskaalla kädellä tähän teokseen verrattuna edeltäjäänsä, Käskyjen kirjaan.


Joseph Smithin kuolema

Kirkon versio

Mitä lähetyssaarnaajat eivät mielellään kerro

Joseph Smithiä ja hänen seuraajiaan vainottiin jatkuvasti uskomustensa vuoksi, heidät ajettiin pois New Yorkin osavaltiosta Ohioon, sitten Missouriin, sitten Illinoisiin, missä roskasakki v. 1844 murhasi viattoman Joseph Smithin, josta näin tuli uskonsa marttyyri. Hän meni kuolemaan kuin karitsa teuraaksi. Joseph Smith ei kuollut marttyyrina, vaan hän tuli lynkatuksi pyssytappelussa, jossa hän ampui useita laukauksia haavoittaen kolmea miestä. Hän oli silloin vankilassa pidätettynä käskettyään hajottaa erään Nauvoon sanomalehden painon. Lehti oli uskaltanut painaa totuudenmukaisen jutun mm. hänen salaisista seksisuhteistaan. Hän oli siihen aikaan ilmoittanut pyrkivänsä Yhdysvaltain presidentiksi, pystyttänyt salaisen hallituksen sekä salaa kruunauttanut itsensä "Jumalan valtakunnan kuninkaaksi". Plussa linkkeihin

Kirkon perustamisesta tähän päivään saakka sen johtajat eivät ole epäröineet valehdella, väärentää dokumentteja, kirjoittaa uusiksi tai vaieta sen historiasta, tai tehdä mitä tahansa on ollut tarpeen suojellakseen kirkon julkisivua. Moni historiantutkija on erotettu julkaistuaan totuudenmukaisia löytöjään mormonien menneisyydestä. Plussa linkkeihin


  1. Sinulle, joka tutkit mormonikirkkoa
  2. Lähetyssaarnaajien myyntitekniikasta sekä tiivistelmä heidän antamistaan kuudesta vakiokeskustelusta.
  3. Mitä lähetyssaarnaajat eivät mielellään kerro sinulle
  4. Elämäsi mormonina
 


 Etusivu | Sivun alkuun

 

 1998-06-28 — 2004-05-16