Aurinkokivi
 

kertomukset



Synnyin mormoniperheeseen 1970-luvun alkupuolella, joten en tuntenut kirkon ulkopuolista elämää ennen eroani. Kasvatus, jonka vanhemmiltani sain, ei millään tavalla valmistanut minua siihen, miten ympäröivässä yhteiskunnassa seurataan täysin erilaisia käyttäytymisstandardeja tai uskomuksia kuin perheessämme.

Niinpä elämäni alkutaival oli todella vaikea, koska elin pitkälti illuusiossa, että uskoimme niin kuin kaikki muutkin ja kun mm. koulussa tulin maininneeksi joitain mormoniopin perusasioita kultalevyistä, enkeleistä ja Joseph Smithistä, jouduin yllätyksekseni pilkan kohteeksi. Jopa koulun opettajat naureskelivat ja kielsivät uskontotunneilla esittämäni ajatukset, joten minusta tuli käytännössä koko koulun naurun aihe.

Pienenä lapsena en tietenkään ymmärtänyt, että kokemani kiusaaminen johtui erilaisesta kasvatuksestani, jossa mormonismi oli yksi suuri osatekijä.

Oma ajatteluni käynnistyi ollessani 16-vuotias. Hyvä ystäväni kuoli auto-onnettomuudessa ja tapahtuma sai minut ajattelemaan miksi maailmassa tapahtuu paljon pahoja asioita myös hyville ihmisille. Pahan ongelma muodostui oman uskoni kannalta ratkaisevaksi tekijäksi kun pohdin miksi hyvä ja rakastava Jumala sallii pahojen asioiden tapahtuvan myös hyville ihmisille.

Havahduin huomaamaan kuinka koko elämäni oli ollut vain sarja koettelemuksia ja suurimmaksi osaksi vastoinkäymiseni johtuivat erilaisuudestani ympäröivän kulttuurin kanssa. Vakaumukseni mureni kuin salamaniskusta kun totesin, että mikään mitä minulle oli opetettu ei pitänytkään paikkaansa tässä maailmankaikkeudessa. Maailma ei ollutkaan se mustavalkoinen paikka, jossa kirkon oppi määritteli tarkasti kaiken, mikä on hyvää ja mikä ei. Alkoi pitkä ja vaikea prosessi uuden vakaumuksen rakentamiseksi.

Tiesin olevani oikeassa, mutta tunne-elämäni oli vielä kiinni vanhassa. Jäädessäni pois kirkon toiminnasta ja lopettaessani rituaalien noudattamisen koin fyysistä ja henkistä pahoinvointia kun tunteeni ja elimistöni taistelivat muutosta vastaan. Fyysisiä oireita kesti muutaman viikon ja ne vastasivat aika hyvin morfiiniriippuvaisen vierotusoireita. Myöhemmin päättelin fyysisten oireiden johtuneen rituaalien aiheuttaman endorfiinierityksen loppumisesta elimistössäni.

Henkisiä vieroitusoireita kuten pelkotiloja, ahdistusta ja huonoa omaatuntoa jatkui huomattavasti pidempään ja toisinaan saatoin jopa huomata hiljaa mielessäni rukoilevani, vaikka uskoni Jumalaan oli poissa. Kaikki mormonikasvatuksen mieleeni rakentamat uskonpuolustusmekanismit olivat siis edelleen paikoillaan ja niiden purkamiseen on mennyt vuosia, enkä tiedä saanko niitä kaikkia koskaan purettua.

Elämäni mormonismin jälkeen on ollut vain nousujohteista. Kun hylkäsin aiemmin elämässäni vallalla olleen luottamuksen Jumalaan ja opettelin ottamaan itse vastuun omasta elämästäni, olen myös löytänyt menestyksen avaimet ja polun onnellisempaan elämään.

 


 Etusivu | Sivun alkuun

 

 2010-07-02— 2010-07-02