Perustietoa > Lähetyssaarnaajien tekniikka



Miksi tutkia mormonismia?


LeGrand Richards sanoo klassikossaan Kummia tekoja ja ihmeitä:

Jos taivaalliset sanansaattajat, profeetat, jotka ovat aikaisemmin eläneet täällä, ovat käyneet maan päällä tämän armotalouden aikana ja tuoneet sanomia Jumalalta, kuten profeetta Joseph Smith väitti, niin meillä on tärkein sanoma, mitä tänä päivänä voidaan maailmalle ilmoittaa, ja se vaatii tutkimista. Jos sellaisia sanansaattajia todella tuli, niin heidän täytyi tuoda jotakin, mikä oli Jumalan sanansaattajan arvoista ja mitä kuolevaisella ihmisellä ei vielä ollut. (s. 4)

Näinkin voidaan sanoa. Kuitenkin kehotus tutkimukseen on heikko — sitä vesittävät lukemattomien uskontojen, kirkkojen, yhteisöjen, kulttien, evankelistojen, ennustajien, pimahtaneiden ja petkuttajien samankaltaiset väitteet. Jos jokin heidän sanomistaan on todellakin Jumalalta, niin silloin tuo nimenomainen sanoma on tärkein, jonka maailmalle voi viedä tänä päivänä.

Pitäisikö rehellisen totuudenetsijän tutkia syvällisesti jokaista näistä mahdollisista "tärkeimmistä sanomista"? On selvää, ettei hän voi niin tehdä. Sanomia on liian monta ja aikaa on liian vähän. Meidän on siis selvitettävä joitakin yleisiä sääntöjä, jotka sulkevat pois tutkimisen piiristä suuren ryhmän väitteistä. Dave Barry on pilaillut:

Jos on todellakin olemassa Jumala, joka loi koko maailmankaikkeuden kaikkine ihmeineen, ja sitten hän päättää lähettää sanoman ihmiskunnalle, niin hän ei käytä sanansaattajanaan henkilöä, joka puhuu kaapelikanavalla ja jolla on kehno kampaus.

Kuulostaa melko järkevältä neuvolta näin aluksi. Ehkä voisimme lisätä listaan suoralta kädeltä jokaisen, joka kantaa mainosjulisteita, jokaisen, joka saa viestinsä hallusinaatioita aiheuttavien huumeiden avulla, jokaisen, jonka ovea koristaa neonkyltti, jokaisen, joka hankkii sanomillaan runsaasti rahaa, jokaisen, jolla on ilmainen puhelinlinja, jokaisen, joka aloitti uransa ammattimaisena aarteenetsijänä, ja jokaisen, joka pukeutuu kuin käytettyjen autojen myyjä tai lakimies. Ymmärrät kai, mistä puhun.

Mutta vaikka voisimmekin rajoittaa "tärkeimpien sanomien" ryhmää vain niihin, jotka ansaitsevat vakavan harkintamme, ei siltikään ole todennäköistä, että tutkisimme kovin monia noista uusista ideoista. Tämä johtunee siitä, että enemmistö meistä on jo vakuuttunut, että meidän oma tietty näkökantamme maailmankaikkeuteen on se oikea, ja jos joku sanoma on meidän nykyisten uskomustemme kanssa ristiriidassa, niin sen täytyy tietenkin olla väärä. Lainataksemme taas Dave Barrya: "Ihmiset, jotka haluavat kertoa sinulle uskonnollisista näkemyksistään, eivät oikeastaan koskaan halua, että sinä kerrot omistasi heille."

Miksi siis tutkia juuri mormonismia? Eräänä syynä voidaan pitää sitä, että se on perheesi uskonto. Silloin sinulle on jo hyvin pienestä luvattu, että "tämä kirkko on tosi" (mitä tahansa se taas saattaa merkitä). Kun kasvat vanhemmaksi, opit nopeasti, että sinun odotetaan olevan innoissasi siitä, että sinut pian "kutsutaan lähetystyöhön". Huomaat lopulta, että lähetystyöhön kutsuminen muistuttaa suunnilleen armeijaan ja sotaan kutsumista. Joillekin annetaan aseet ja käsketään tappaa keltaisia miehiä. Toisille annetaan kirja ja heitä käsketään käännyttämään pakanat.

Nuorukaista painostetaan kovasti lähtemään rohkeasti kotoa taistelemaan kunnialla asian puolesta ja palaamaan kotiin sankarina. Lähetyssaarnaajiin sovelletaan itse asiassa spartalaista kuolonvalaa aivan kuin noihin muinaisiin sotilaisiin.

Moni uskollinen myöhempien aikojen pyhä on lähettänyt poikansa tai tyttärensä lähetystyöhön tai muutoin maailmalle seuraavanlaisen ohjeen kera: "Näkisin mieluummin, että palaat hyveellisenä mäntylaatikossa kuin elävänä, mutta hyveesi menettäneenä." (Bruce R. McConkie, Mormon Doctrine p. 124)

Ennen kuin sitoudut käymään vanhempiesi taistoa heidän sodassaan, on järkevää ensin vakavasti tutkia onko saarnattavaksesi annettu sanoma pätevä.

Entä ellei sinulla ole mitään perheen aiheuttamaa painetta? Miksi silloin tutkisit mormonismia?

Ehkä sinusta tuntuu, että elämästäsi puuttuu jotakin. Et ehkä ole varma, mitä se oikein voisi olla. Katselet ympärillesi ja näet jonkun, jolla näyttää olevan se. Tuo henkilö näyttää onnelliselta ja menestyneeltä. Hänellä näyttää olevan jokin syvällisempi päämäärä — suurempi ymmärtämys. Näyttää kaiken kaikkiaan siltä, että tätä ihmistä kannattaisi matkia. Mitä sellaista hänellä on, mitä sinulta puuttuu? Saat kuulla, että hän on mormoni. Silloin saatat tehdä sen johtopäätöksen, että vastaus siihen, miksi pidät tätä henkilöä niin viehättävänä, löytyy mormonismista.

Tai ehkäpä olet juuri käymässä läpi erityisen vaikeaa kautta elämässäsi. Se saattaa johtua epäonnistumisesta urallasi, vaikeasta sairaudesta tai vammasta tai kuolemantapauksesta perheessä. Elämä ei toimikaan niin kuin olit suunnitellut, ja kysyt itseltäsi miksi. Mitä olet tehnyt ansaitaksesi tällaisen kohtalon? Ja juuri kun olet etsimässä vastauksia, mormonit koputtavat ovellesi. Siellä saattaa olla lähetyssaarnaajia, jotka vain sattuvat kulkemaan alueellasi, tai joku mormonituttusi, joka haluaa kertoa uskostaan sinulle. Miten vain, huomaat silloin ehkä miettiväsi noita suuria kysymyksiä elämässäsi juuri kun joku lähestyy sinua ja sanoo, että mormonismilla on vastaukset kysymyksiisi.

Lopuksi: mormonismista löytyy joitakin kiinnostavia kysymyksiä, jotka koskevat olemassaolon perimmäistä luonnetta, ja näihin kysymyksiin esitetään kiehtovia vastauksia. Kirkon lyhyen historian aikana sen oppi on kasvanut, perääntynyt ja muuntunut. Henkilöt, joista tuo historia koostuu, ovat yksinkertaisesti kiehtovia. He olivat loistavia, kouluttamattomia, luovia ja taikauskoisia idealisteja. Mormonismi oli innoittava uskon kuohahdus valistuksen virtaa vasten. Kun filosofit sanoivat, että ihminen oli täysin kykenevä päättelemään totuuden maailmankaikkeudesta empirismin avulla, niin tässä äkkiä Jumala ilmestyy henkilökohtaisesti enkeliensä kanssa kertomaan maailmalle profeettojen kautta, mitä Hän haluaa ihmisten tietävän.

Ellei mormonismin tutkiminen sinusta ole kiehtovaa, antoisaa ja jopa hauskaa, niin miksi jatkaa? Mikset silloin jättäisi sen tutkimista sikseen ja etsisi ajallesi parempaa käyttöä?

 


 Etusivu | Sivun alkuun

 

 2002-01-01 — 2004-02-25