Etsii, etsii — eikä soisi löytävänsä...

Asuttuaan lyhyen aikaa Halen perheen luona pariskunta [Emma ja Joseph Smith] osti Emman vanhimmalta veljeltä Jesseltä talon. Se oli pieni kaksikerroksinen rakennus 13 eekkerin [noin 5 ha] maatilalla Susquehannajoen varrella. Ensimmäistä kertaa moneen viikkoon Joseph saattoi työskennellä suhteellisen rauhassa. Vuoden 1827 joulukuun ja vuoden 1828 helmikuun välisenä aikana hän kopioi levyiltä useita merkkejä ja käänsi niistä joitakin uurimin ja tummimin avulla. Työn alkuvaiheessa Joseph käytti huomattavasti aikaa ja voimia tutustumalla levyjen kieleen ja opettelemalla kääntämistä.
    Aikaisemmin tehdyn sopimuksen mukaisesti Martin Harris vieraili Josephin luona Harmonyssa joskus vuoden 1828 helmikuussa. Siihen mennessä Herra oli valmistanut Martinia auttamaan Josephia tämän tehtävässä. Martin Harrisin oman todistuksen mukaan Herra kielsi häntä vuonna 1818 liittymästä mihinkään kirkkoon ennen kuin Jesajan sanat olisivat toteutuneet. Jonkin aikaa myöhemmin Martin Harrisille ilmoitettiin, että Herralla oli hänelle työ tehtäväksi. Vuonna 1827 muutamat ilmestykset saivat Martin Harrisin vakuuttuneeksi siitä, että Joseph Smith oli profeetta ja että hänen pitäisi auttaa Josephia tuomaan Mormonin Kirja esiin tälle sukupolvelle. Niinpä Martin meni Harmonyyn saadakseen haltuunsa jäljennöksen joistakin levyjen kirjoitusmerkeistä näyttääkseen niitä muutamille sen ajan tunnetuille kielitieteilijöille, mikä toteutti Jesajan kirjan 29. luvussa ja jakeissa 11-12 mainitun profetian epäuskoisen maailman vakuuttamiseksi.

Joseph Smithin kertomus asiasta on kahtia jakautunut. 2 Nefi 27:15-18 viittaa siihen, että Herra olisi käskenyt Smithin lähettää Harrisin matkaan. Kun Smith alkoi kirjoittaa tarinaansa v. 1832, hän antoi kuitenkin kunnian Harrisille, jonka piti saada näky, jossa Jeesus käski häntä hankkimaan merkkien kopiot ja käymään hakemassa neuvoa oppineilta. Oliver Cowderyn mukaan enkeli Smithin näyssä v. 1823 sanoi, että "kirjoituksen on täytyttävä, ennen kuin se käännetään; siinä sanotaan, että kirjan sanat, jotka on sinetöity, näytettiin oppineelle." Tässä kertomuksen versiossa Harris puolsi neuvonhakua, ja Smith antoi hänen mennä saadakseen hänen tukensa. Minusta on hyvin helppo uskoa, että Smith tunsi kirjoituksenkohdan ja halusi sen täyttyvän; hän varoitti Harrisia siitä, että "oppineet" eivät osaisi kääntää merkkejä (ei ihme, mikäli Smith oli keksinyt ne); Harris palasi vakuuttuneena Smithin kääntäjäntaidoista ja profeetallisuudesta, kun Smith vielä näytti Jesajan kohtaa hänelle. Smith olisi siis lähettänyt Harrisin oppineiden luo vakuuttumaan omasta (Smithin) jumalallisesta osastaan, eikä suinkaan hankkimaan mitään todistusta merkeistä.

Martin kävi ainakin kolmen pätevänä pidetyn kielitieteilijän luona. New Yorkin Albanyssa hän puhui Luther Bradishin kanssa, joka oli diplomaatti, valtiomies, maailmanmatkaaja ja kielten tutkija. New York Cityssä hän tapasi tohtori Samuel Mitchillin, joka oli Rutgersin lääketieteellisen korkeakoulun vararehtori. Lisäksi hän tapasi miehen, joka osasi useita kieliä, muun muassa hepreaa ja babyloniaa. Hän oli professori Charles Anthon New York Cityssä sijaitsevasta Columbia Collegesta. Hän oli Martin Harrisin tapaamista miehistä kenties kaikkein pätevin arvioimaan asiakirjan kirjoitusmerkkejä. Hän oli yksi aikansa johtavista klassisten kielten tuntijoista. Martin Harrisin käynnin aikaan hän toimi kreikan ja latinan kielten apulaisprofessorina. Hän osasi ranskaa, saksaa, kreikkaa ja latinaa sekä tunsi ainakin kirjastossaan olevien teosten perusteella egyptin kielen tutkimusten viimeisimmät tulokset mukaan luettuna Champollionin varhaiset teokset.

Kyllä tässä nyt ripustaudutaan hyvin heikkoon oljenkorteen. Ensinnäkään jonkin tietyn kielen tuntemus ei tietenkään takaa jonkin toisen kielen tuntemusta; millä tavalla Anthonin kreikan ja latinan, saksan, ranskan tai edes heprean tai "babylonian" tuntemus olisi voinut taata sen, että hän ymmärsi näitä ainutlaatuisia merkkejä?

Tämä kuva "reformoidun egyptinkielen" merkeistä on kotoisin pres. Hinckleyn aikoinaan kirjoittamasta kirjasesta "Totuuden palautus". Paperi, josta piirros on tehty, on nykyään Kristuksen yhteisö -kirkon (ent. RLDS) hallussa. Paina kuvaa jos haluat nähdä suuremman version. Mitään vastaavaa ei ole koskaan löydetty sen paremmin Amerikasta kuin muualtakaan.
		Egyptiläisiä hieroglyfejä (vas.) ja hieraattista kirjoitusta (oik.)
	Mayojen kirjoitusta. Professori Michael D. Coe Yalen yliopistosta kirjoittaa: "Kaikista Uuden maailman esikolumbiaanisista kansoista vain muinaisilla mayoilla oli täydellinen kirjoitusjärjestelmä: he voivat kirjoittaa muistiin kaiken, mitä tahtoivat, omalla kielellään." Breaking the Maya Code, Thames and Hudson, 1992, johdanto.

Martin Harrisin mukaan professori Anthon tutki kirjoitusmerkkejä sekä niiden käännöstä ja antoi mielihyvin Martinille todistuksen, jossa Palmyran asukkaille todistettiin, että kirjoitus oli autenttista.

Miten hän sellaisen todistuksen olisi voinut kirjoittaa samalla kertomatta, mitä paperissa olleet merkit tarkoittivat? Mikäli merkit olivat "reformoitua egyptinkieltä", mistä ihmeestä Anthon sitä olisi voinut oppia?

Lisäksi Anthon kertoi Martin Harrisille, että kirjoitusmerkit muistuttivat egyptin-, kaldean-, assyrian- ja arabiankielisiä kirjoitusmerkkejä, sekä sanoi, että hänen mielestään käännös oli oikea.

Niin, mitenkäköhän Anthon tällaiseen johtopäätökseen oikein olisi voinut päätyä? Anthon ei edes ollut egyptologi, mikä tieteenala sitä paitsi oli vielä aivan lapsenkengissään tuohon aikaan.

Martin pani todistuksen taskuunsa ja oli lähtemäisillään, kun Anthon kutsui hänet takaisin ja, kysyi, kuinka Joseph Smith oli löytänyt kultalevyt kukkulasta. Martin kertoi, että Jumalan enkeli oli ilmoittanut paikan Josephille, minkä jälkeen Charles Anthon pyysi saada nähdä todistuksen. Martinin ojennettua sen "hän otti sen ja repi palasiksi, sanoen, ettei enää ollut mitään sellaista kuin enkelien palvelus ja että jos toisin levyt hänelle, hän kääntäisi ne. Ilmoitin hänelle osan levyistä olevan sinetöity ja että minua on kielletty tuomasta niitä. Hän vastasi: 'En voi lukea sinetöityä kirjaa.'"

Eikö Harris siis ollut Anthonin todistusta kirjoittaessa tullut vakuuttuneeksi siitä, että Anthon olisi pystynyt kääntämään levyt? Joko hän tiesi, mitä merkit tarkoittivat, ja kirjoitti todistuksen. Tai sitten hän ei tiennyt, eikä olisi voinut kirjoittaa todistusta. Jos hän ei tiennyt, ja kuitenkin kirjoitti todistuksen, mitä virkaa sellaisella paperilla olisi voinut olla? Anthonhan olisi silloin ainoastaan valehdellut. Eikö vain muuten olekin niin, että Harris sai nimenomaan eniten etukäteen toivomansa vastauksen? Mikäli hän olisi halunnut "oppineiden" todella pystyvän kääntämään merkit, olisi kai hänen pitänyt olla hyvin pettynyt, kun he eivät voineet sitä tehdä?

Martin Harrisin matka oli useista syistä merkittävä. Ensiksi, se osoitti, että oppineet olivat kiinnostuneita kirjoitusmerkeistä ja halukkaita suhtautumaan niihin vakavasti, kunhan enkeli ei olisi osa niihin liittyvää kertomusta.

Pitäisikö tätä seikkaa ihmetellä jotenkin? Totta kai kielitieteilijät ovat kiinnostuneita kirjoitusmerkeistä, mutta mitä tekemistä enkelillä on asian kanssa, jos kyseessä on todellinen kieli, jota on käyttänyt todellinen muinainen kansa? Tässä kohdassa ei olisi mistään enkelistä edes tarvinnut mainita, se oli aivan turhaa.

Toiseksi, se oli Martinin ja Josephin mielestä suora Mormonin Kirjaan liittyvän profetian täyttymys.

Mahdollisesti, jos oletetaan, että Harris todellakin puhui totta.

Kolmanneksi, se oli osoitus siitä, että aikakirjan kääntäminen vaatisi Jumalan apua; äly yksin ei riittäisi (ks. Jes. 29:11-12; 2. Ne. 27.15-20).

Miten niin? Jos kerran Anthon ymmärsi kirjoitusmerkit niin hyvin, että "mielihyvin" antoi Harrisille todistuksen "oikeasta" käännöksestä, eikö tämä silloin merkitse, että Anthon olisi pystynyt kääntämään koko levystön ja vielä ilman Jumalan apua?

Ja viimeiseksi, se vahvisti Martinin henkilökohtaista uskoa. Hän palasi New Yorkiin vakuuttuneena siitä, että hänellä oli todisteet, joilla hän voisi saada naapurinsa vakuuttuneiksi Joseph Smithin työstä. Nyt hän oli valmis omistamaan kokosydämisesti itsensä ja varansa Mormonin Kirjan esiintuomiseen.

Erittäin käytännöllistä. Tästä ei kuitenkaan jää käteen yhtään mitään muuta kuin Harrisin oma sana — tai oikeastaan vain kuulopuhe Smithin kertomana. Hän menetti muuten asian yhteydessä vaimonsa ja maatilansa, ja hänestä tuli vielä häilyväisempi kuin mitä hän ennen oli ollut — vaihtoi uskontoa vielä useaan kertaan ennen kuolemaansa, vaikka oli Oliver Cowderyn ja David Whitmerin rinnalla yksi Mormonin kirjan päätodistajistakin. Niin "vakuuttunut" hän oli mormonismin totuudesta.

Charles Anthonin oma lausunto tapauksesta 1834. On huomattava, että professori Anthonin toinen lausunto vuodelta 1841 eroaa joissakin kohdin tästä aiemmasta, mutta ei kuitenkaan yhdy Harrisin/Smithin versioon.
Käynnistä on pitkä pohdinta m.m. Hullingerin kirjassa Joseph Smith's Response to Skepticism.