Artikkelit > Temppelisivu



Temppelinimiä


Monet mormonit uskovat, että nimi, jonka he saavat oman endowmenttiseremoniansa aikana, on henkilökohtaista ilmoitusta Jumalalta. Itse luulin, ilmeisesti monien muiden tavoin, että nimi olisi jotakin tuntematonta kieltä ja todella erikoinen.

Jos tarkistat asian (mikä tietysti on tabu) toiselta jäseneltä, joka on saanut nimensä samana kuukaudenpäivänä, saat luultavasti kuulla, että hänellä on sama nimi — jokainen mies ja jokainen nainen on saanut saman nimen. Tämä selittää sen, että voit kysyä nimeäsi temppelityöntekijöiltä, mikäli olet unohtanut sen. — Ei siis minkäänlaista innoitettua ilmoitusta. Miehille löytyy monen monta nimeä raamatusta ja Mormonin kirjasta, mutta naisten laita on huonommin. Heille jaellaankin harvojen kirjoissa mainittujen nimien lisäksi mm. Joseph Smithin "henkivaimojen" nimiä. Voit halutessasi lähettää oman temppelinimesi listalle.

Eräs entinen temppelityöntekijä kertoo:

"Olin temppelityöntekijä aivan siihen asti kunnes lähdin Utahista. Enimmäkseen annoin uusia nimiä — ennen työvuoron alkua meillä oli tapana pitää kokous, ja sen lopussa he antoivat sisarille naisten uuden nimen jota kaikki käyttäisivät päivän aikana, ja sitten sisaret poistuivat huoneesta. Sitten he antoivat veljien uuden päivän nimen, jota kaikki miehet käyttäisivät sinä päivänä..."

Nimi
Päivä
Kuukausi Vuosi ja temppeli
Abel
2
Touko 1972
Abigail
10
Loka 1996, St. Louis
Abish
7
Joulu 1991, Washington D.C.
Adah
2
Touko 1993, Cardston, Alberta
Adam
Luultavasti varanimi sellaisille, jotka muutoin saisivat oman etunimensä.
Agnes
30
2
Maalis
Marras
1978, Ogden
1979, Washington D.C.
Alma (miesp.)
-
- -
Amelia
-
2
Marras
Touko
1979
1972
Amos
-
- -
Benjamin
-
- -
Caleb
2
2
Elo
Huhti
1983, Provo
1991, Portland Oregon
Caroline
-
Elo 1981, Oakland
Claudia

2
-

Huhti
-
1991, Portland Oregon
1991, Toronto, Kanada
Deborah
-
-
4
18
-
-
Huhti
-
1970, Idaho Falls
1976
1980, Washington D.C.
-
Delbert
26
Elo 1964, New Zealand
Eli
14
Loka 1997 Mt. Timpanogos, Utah
Eliza
10
Heinä 1990
Emma
9
27
Touko
Tammi
1967, New Zealand
1984, Provo
Enoch
27
Elo 1952, Idaho Falls
Ephraim
17
Maalis 1984, Seattle
Ester
17
Maalis 1984, Seattle
Ether
8
Syys 1990
Eunice
28
-
Kesä
Loka
1988, Jordan River
1989
Eve
Luultavasti varanimi sellaisille, jotka muutoin saisivat oman etunimensä. Se on kuitenkin myös annettu esim. eräänä päivänä heinäkuussa 1986 Mesan temppelissä Arizonassa eräälle toisennimiselle naiselle.
Ezekiel
-
- 1965
Florence
12
Elo 1965, Manti
Gabriel
-
Huhti 1980, Salt Lake
Hagar
-
- -
Hannah
28
Heinä 1992, Jordan River
Huldah
-
- -
Israel
-
Heinä 1988, Seattle
Jacob
21
Loka 1982, Washington D.C.
Jeremiah
3
-
Huhti
Syys
1987, Salt Lake
1988, Washington D.C.
Joel
20
Touko -
Johanna
20
22
Huhti
Maalis
1985, Provo
1990, Salt Lake
Jonathan
-
- -
Joseph
19
19
Touko
Touko
1965, Los Angeles
1969, London
Joshua
-
kesällä 1975, Provo
Katherine
-
Kesä 1982, Oakland
Lehi
7
Kesä 1985, Dallas, Texas
Lydia
18
18
Kesä
Loka
1966, Oakland
1973, Salt Lake
Margaret
19
19
Syys
Touko
1970, St. George
1965, Los Angeles
Mark
-
Syys 1974
Martha
9
Joulu 1990, Jordan River
Mary
27
21
Elo
Maalis
1952, Idaho Falls
1970, Oakland
Mathew
23
Loka 1970, Logan
Michael
18
Helmi 1982, Oakland
Miriam
22
Elo 1973
Moaz
-
- 1990 jälkeen, Jordan River
Moroni
-
Kesä 1989, Jordan River
Mosiah
26
23
Maalis
Huhti
1965, Salt Lake
1993, Mesa, Arizona
Naomi
12
26
Touko
Maalis
1987, Washington D.C.
1995, San Diego
Nephi (Nefi)
-
Syys 1993, Salt Lake
Noah
14
Joulu 1989
Olivia
-
- -
Phoebe
-
Loka 1991
Priscilla
16
Syys 1990, Atlanta, GA
Rebecca / Rebekkah
14
Kesä 1999, Atlanta, GA
Rhoda
19
Joulu 1986, Washington D.C.
Ruth
23
23
Huhti
Marras
1993, Mesa, Arizona
1993, Mesa, Arizona
Sarah
1
Heinä 1970, Oakland
Saul
-
- -
Solomon
29?
Joulu 1997, Seattle
Sophia
21
Loka 1982, Washington D.C.
Susan
28
Tammi 1983, Washington D.C.
Suzanna
-
- -
Tabitha
-
Elo 1987, Atlanta, GA
Timothy
-
- -
Titus
-
- -

 


 Etusivu | Sivun alkuun

 

 1999-07-04 — 2004-09-11